Uusi vuosi, uudet sivut:) Tänä vuonna riemuksemme bändille tapahtuu. Boy with the past- video julkaistaan 24.2. Red Neckissä. Tervetuloa! EP:n julkaisu on sitten Freetimessa Jyvaskylassa 27.4., ja sen merkeissa tehdään pieni kiertue. Toivottavasti törmäämme tiellä!
Bändi on ollut loppuvuoden ahkerana ja saattanut loppuun EP:n ja videon. Ensi vuonna saamme työmme myös näkyväksi. Heti tammikuussa aukeavat uudet sivut. Video ja ensimmäinen single EP:ltä julkaistaan helmikuussa. Mutta sillä välin rauhaisaa, kiireetöntä joulua joka iikalle!
Not the Suicidal Type on valittu loppukesästä ilmestyvälle Studio 57:n kokoelmalevylle. Levy on jatko-osa suositulle Pop & Rock-kokoelmalle. Kesäkuun viimeisinä päivinä bändi vetäytyy myös studioon äänittämään ensimmäistä EP:tään.
Valitettavasti olemme joutuneet perumaan Yläkaupungin Yön keikan lauantailta. Suuret pahoittelut!!!
Noora on ke 20.4. Radio Jyväskylän haastattelussa kertomassa uusimpia kuulumisia klo 15:30. Tiedossa myös paljastuksia pitkäperjantain showsta. Olkaahan kuulolla!
Tänään tiivistetyllä kokoonpanolla Mikkelin Parnell’siin. Tervetuloa kuuntelemaan akustiset, bassolle ja kitaroillle tehdyt sovitukset ja uudet biisit. Viulukin soi ja pojat saattavat ottavaa kitaroidensa kanssa vähän mittaa toisistaan:)
Eli uudet nettisivut ovat nyt auki ja ensimmäinen virallinen single “Not the Suicidal Type” kuunneltavissa täältä. Kiitos Mannisen Aleksille sivuista ja bändille sinkusta, erityisesti Eerolle, joka toimi biisin tuottajana.
Kuunnelkaa ja kommentoikaa ystävät!
-Noora
Kiva olla taas sorvin ääressä joulun jälkeen. Kävin tässä välissä Intiassa, jossa sain kunnon vesipesut norsulta ja minua pyydettiin salakuljettamaan timantteja:) Tänään miksaillaan uutta sinkkua Not the Suicidal Typeä. Huomatkaahan, että Red Neckin keikkapäivä on muuttunut juhlimme siis yhdessä pitkää perjantaita huhtikuun 22. päivä. Luvassa on kasa uusia biisejä.
Vetäistiin viimeinen keikka ennen joulua tuossa viikonloppuna Mikkelissä. Keikkailu jatkuu keväällä ja kiertueesta arabimaihin neuvotellaan..no ei ihan tosissaan, mutta iloiseksi yllätykseksi ollaan saatu paljon arabifaneja ja yhteydenottoja sieltä suunnalta (Noora on muuten arabinimi, jonka takia olin useasti pulassa, kun matkasin Israelin kautta Palestiinaan). Myös uusia biisejä julkaistaan alkuvuodesta.
Tämä on ollut pirun hauska ja mielenkiintoinen vuosi tämän uuden bändin kanssa. Kiitos pojat. Hilpeää joulun aikaa kaikille!-Noora
Jyväskylässä on pyörähtänyt käyntiin Rocktalon järjestämät Free live-clubit. Klubit pidetään torstaisin Freetimessa, ja Noora on esiintymässä clubilla joukkoineen 14.10. Sinneppä silloin askel käy:)